Opiskelu lastenhoitoalalle Kiinassa

31.3. 

Haastattelimme Outokummun lähihoitajaopettaja Katrin kanssa vierailukoulumme englanninkielen opettajaa lastenhoitoalan koulutuksesta.  Tämä alla oleva on siis englanninopettaja  mrs Li:n (Lingling) kertomaa. Opettajia puhutellaan Kiinassa aina sukunimellä ja perään lisätään vielä sana lao shi (suomeksi tarkoittaa siis opettajaa). Kaikista yksityiskohdista en tässä mene ihan takuuseen, koska vieraalla kielellä vieraista asioista puhuttaessa väärin ymmärryksen vaara on  aina olemassa.

Opiskelu esikoulun opettajaksi (pre-school teacher, kindergarten teacher) kestää siis kolme vuotta. Kaksi vuotta teoriaa ja kolmas vuosi harjoittelua lastentarhassa. Opiskelijat ovat aloittaessaan 14-20-vuotiaita ja valikoituvat (jos oikein ymmärsin) opintoihin peruskoulun päättötestin perusteella. Vierailukampuksemme kouluttaa pelkästään ensimmäisen vuoden lastentarhanopettajaopiskelijoita Luokkia on yhdeksän ja opiskelijoita 301. Ryhmäkoko on siis suuri, esimerkiksi meidän luokallamme oli 32 opiskelijaa.

Opiskelijoina on vain tyttöjä. Kiinassa miehet eivät opiskele lastentarhanopettajiksi.

Noin puolet opiskelijoista tulee Pekingistä ja puolet muualta provinsseista. Kaukaa tulevat asuvat koulun asuntolassa, joka on samassa rakennuksessa opetustilojen kanssa. Opiskelu maksaa  pekingiläisiltä opiskelijoita 1615 rmb (= 270 €)/lukuvuosi ja muualta tulleilta 2800 rmb (= 465 €). Asuntolassa asuminen maksaa 750 rmb (= 125 €)/vuosi. Koululounas maksaa 8 rmb (1,30€). Vanhemmat maksavat lastensa koulutuksen. Opiskelijat eivät käy töissä vapaa aikana, vaikka lomaa onkin kuukauden verran talvella ja melkein kaksi kesällä.

Opiskelijat arvioidaan lukuvuosittain kirjallisilla kokeilla, paitsi tietenkin pianonsoitto, laulu yms. muulla tavoin. Kiinalaisen traditioon ja lastentarhaperinteeseen kuuluu vahvasti taide, siksi opiskelijat opiskelevat musiikkia (laulua ja soittoa), tanssia ja maalausta. Yleisten aineiden osuus (kiinan kieli, englanti, matematiikka, tvt,…) tuntuu olevan suuri  suhteessa ammatillisiin aineisiin. Kolmannen vuoden työssäoppimista ohjaa työpaikoilla oleva niin sanottu training teacher ja myös oppilaitoksen opettajat käyvät työpaikoilla ja pitävät sinne yhteyttä.

Haastattelemamme opettajan mielestä heidän koulunsa opiskelijat ovat hiukan laiskoja. Opettajan täytyy pakottaa opiskelijat tekemään töitä. Tältä ei kyllä opetusta seuratessa tuntunut. Opiskelijat  huolehtivat luokkansa siivouksesta itse. Hakevat itsenäisesti ruuan ja ruoka-astiat keittiöstä sekä vievät takaisin sekä siivoavat luokkansa. Myös opettajalle välineet ovat valmiina. Tietokone on avattuna jne. Opettaja vain marssii luokkaan sisään ja alkaa opettaa. Yleensä opetusta myös seurataan aika keskittyneinä. Varsinaista erityisopetusta ei koulussa ole, mutta opiskelija voi aina kysyä opettajalta apua tarvitessaan sitä.

Koulusta valmistuneiden opiskelijoiden on yleensä helppo työllistyä. Kaiken kaikkiaan mrs Li on sitä mieltä, että nyt hallituksen olisi aika panostaa ammatilliseen koulutukseen. Yliopistoihinhan jatkaa vain 18% peruskoulunsa päättäneistä.

Kun yhteistä kieltä ei ole ja opetuksen sisältöön ei voi paneutua, tunteja seuratessaan tulee kiinnittäneeksi huomionsa muotoihin ja tapoihin. Ei voi kuin todeta, että omat kansakouluajat tulee mieleen. Opettaja opettaa edessä. Opiskelijat vastaavat kysymyksiin, tekevät tehtäviä ja pieniä ryhmätöitä. Paljon luetaan yhdessä ääneen (luullakseni tärkeimpiä kohtia). Toki muutamia rennompiakin tunteja on ollut. Ehkä Joni ja Kati kertovat niistä lisää.

Paljon jäi vielä kysymättä. Esimerkiksi opetussuunnitelmasta, jatko-opintomahdollisuuksista ja palkkatasosta…

Kuva. Tässä on lukujärjestyksemme, Se eroaa kiinalaisen ykkösvuoden opiskelijan lukujärjestyksestä siten, että heillä koulu alkaisi jo kahdeksalta. Tuohon lounastauolle meille suunniteltujen aktiviteettien sijaan, heillä olisi itsenäistä työskentelyä esim. pianon soiton harjoittelua tai muuta vastaavaa.

Sosiaali- ja terveysalan opettaja Outi

Viikonloppu

27.3. Pe-ilta

Kolme taksia lähti hotellilta panimo ravintolaan (Great Leap Brewing), mutta ainoastaan kaksi taksia löysi perille. Kati sitten kahden muun oppilaan kanssa löysi tiensä toiseen ravintolaan, jossa maisteltiin hampurilaista ja pizzaa. Siellä meitä palveli paikallinen Antti Tuisku (näytti siis aivan Antilta) ja vieläpä lauleskelikin tiskin takana. Joni oli niiden onnekkaiden joukossa, jotka löysivät tiensä panimoravintolaan ja ruoka sekä juoma oli ollut maittavaa. (Kati on hieman katkera).

28.3. La

Klo 11.00 lähtö Kiellettyyn kaupunkiin. Metro alle ja menoksi. Sää suosi meitä ja lämpötila oli lähemmäs +20 jo heti aamupäivästä. Käytiin tutustumassa Taivaallisen rauhan aukioon ja sen jälkeen suunnattiin tien toiselle puolelle Kiellettyyn kaupunkiin. Kielletty kaupunki on todella suuri ja mikäli siellä haluaa kiertää mahdollisimman paljon niin kannattaa sitten aikaakin varata paljon.  Kielletyn kaupungin takana on mukavan näköinen puisto (Jing Shan Park), jolla on kukkula, jonka päällä on jokin ”temppeli?”. Sinne ei enää jaksettu lähteä kävelemään, mutta sieltä olisi varmasti hyvät näkymät kaupungin ylitse, eli se pitää käydä vielä testaamassa. Kielletyn kaupungin pohjoispuolen portilla tarjotaan myös kiertoajeluja Hutongiin, jollainen varmaan pitää myöskin vielä testata. Rentoutumisilta ja ajoissa nukkumaan sillä jatkuva liikkeellä olo ja univelat painavat ja meinaa olla flunssaa ilmassa.

29.3. Su

Sunnuntai jatkuu rennommissa merkeissä, lähinnä vaan kaupassa käynti ja Itäväylä-lehden toimittajan kanssa tapaaminen. Hän halusi haastatella meitä lehteen sillä he olivat yhtä aikaa Pekingissä lukijamatkalla. Illallisella hotellin vieressä sijaitsevassa Kiinalaisessa ja syötiin mm. sammakonreisiä ja meduusaa. 

Ensimmäisen viikon jälkeisiä ajatuksia:

Haastattelua annettaessa pohdimme, että ihan hirvittävän paljon emme ole saaneet opiskelusta irti ammatillisessa mielessä. Opiskelu täällä paikallisessa ammattikoulussa on erilaista kuin suomessa. Kaksi päivää tällä viikolla siis ehdimme tutustua paikalliseen kouluun, jossa opiskellaan esikouluopettajiksi. Oppilaat ovat 14-17vuotiaita tyttöjä. Ilmapiiri koulussa on suhteellisen rento ja iloa ja naurua riittää.

Täällä opettaja on arvostetussa asemassa sillä esim. tunnit alkavat tervehtimällä opettajaa seisten, jonka jälkeen opettaja antaa luvan istua alas. Kun oppilaat vastaavat opettajalle, ensin viitataan ja luvan saatuaan noustaan ylös ja vastataan. Tunnin päätteeksi oppilaat kiittävät opettajaa seisten. Oppilaat syövät luokassa ja he itse käyvät keittiöstä hakemassa isot ruoka-astiat, josta annostelevat itse ruokansa. Englanninkielen osaaminen on aika heikkoa, joten kiinankielisistä tunneista ei kovinkaan paljoa päästä perille. 

Peking itsessään on todella suuri kaupunki, mutta suurkaupungin luksus uupuu. Metrolla liikkuminen on hidasta ja ahdasta, mutta autolla liikkuminen vieläkin hitaampaa. Ihmisiä on ruuhka-aikoina (ja muutenkin) paljon.

On ollut ilahduttavaa huomata, miten paljon ihmiset viettävät aikaa puistoissa vauvasta vaariin.  Vanhukset tuntuvat olevan virkeitä ja he pelailevat puistoissa pelejä, jumppailevat, tanssivat, laulavat jne. Muutenkin ihmiset näyttävät viettävän aikaa puistoissa venytellen, tekemällä ”Kung Fu?” liikkeitä, tanssivat isoissa ryhmissä ja lennättelevät leijoja. Täällä on ihan normaalia laulaa kävellessä taikka puistossa jollekin puulle sekä heilutella käsiä ja venytellä lähestulkoon missä tahansa.

Vaikka täällä englanninkielen osaaminen on heikkoa, ovat ihmiset silti avuliaita, sillä ne, jotka edes hitusen puhuvat englantia, ovat tarjonneet apuaan pyytämättä ja ne, jotka eivät ymmärrä yrittävät kuitenkin ymmärtää ja auttaa.

Viikko on tuntunut aika pitkältä, vielä 3 viikkoa edessä…

Lähihoitajaopiskelijat Kati ja Joni